Media, media, media

Luettuani tänään kansanedustaja Jari Ronkaisen blogauksen median tiedottamisesta liittyen Forssan tapahtumiin, minulle tuli halu kirjoittaa myös mediasta. Median toiminnasta on tosin kirjoitettu vaikka kuinka, enkä tykkää kirjoittaa samoista asioista uudestaan ja uudestaan, mutta minulla on ns. näppituntuma asioihin, joten valaisenpa hieman asioita.

Media pimitti Forssan välikohtauksista kaikenlaista. Pimitettyä tietoa on mm. että eräältä suomalaiselta oli hajoitettu polvilumpio ja toista oli lyöty teräaseella pohkeeseen.

Tämä ei ole toki ainoa median vääristelemä tai pimittämä tapaus. Itse jouduin joukkopahoinpitelyn kohteeksi Tampereen Koskipuistossa 2.10.2015. Asialla olivat anarkistien väkivaltainen siipi, joka toimii kontrolloidusti erilaisissa mielenosoituksissa tarkoituksenaan käyttää väkivaltaa. Tätäkään media ei kirjoita.

Iltalehden toimittaja oli tuolloin Koskipuistossa paikalla ja teki tapauksesta aika hyvän uutisen. Lisäksi tuttavani, ja useat muut, onnistui kuvaamaan tapahtuman kännykällään, jolloin medialla oli hankaluuksia vääristellä tapahtunutta. Mutta site ne tosiaan yrittivät.

Muun muassa Aamulehti uutisoi tuolloin minun rynnänneeni rasismin vastustajien kimpuun ja alkaneen kuristamaan yhtä heistä. Jouduin soittelemaan useille toimittajille, oikaisemaan uutisia ja lähettelemään Juha Mäenpään kuvaamaa videota heille. Useimmat suostuivatkin korjaamaan uutistaan.

Yle tuttuun tapaansa vääristi uutistaan äärimmilleen. Toimittaja Mari Siltanen väittää, ettei pahoinpitelyn aloittajasta ole selvyyttä. Hän antaa anarkisteille tilaa levittää valheitaan, mutta missään vaiheessa hän ei ottanut minuun yhteyttä. Hän tosin käytti blogaustani lähteenään; blogausta, jonka Uusi Suomi lopulta sensuroi ja esti minulta kirjoitusoikeudet Puheenvuoro-alustalleen.

Iltalehti lupasi seurata tapausta loppuun saakka, sillä tein asiasta rikosilmoituksen. Olihan tämä ehkä Suomen historian ensimmäinen tätä laatua oleva poliittinen pahoinpitely. Asiasta käytiinkin oikeutta Tampereen käräjäoikeudessa keväällä. Tapaus löytyy diaarinumerolla R 16/2312.

Iltalehti, kuten mikään muukaan lehti, ei kuitenkaan uutisoinut tuomiosta mitään. Tuomiolauselmassa vastaaja Tommi Juhani Karjalaiseksi syyksi luetaan pahoinpitely ja rangaistusseuraamuksiksi 50 päiväsakkoa à 14,00 euroa, yhteensä 700 euroa. Karjalainen tuomittiin maksamaan minulle vahingonkorvauksia 520 euroa.

Huomatkaa, että pahoinpitelyssä valtio saa enemmän rahaa kuin uhri.

Tätä aiemmin olen törmännyt omakätisesti median vääristelyyn toimiessani Muutos 2011 -puolueen puoluesihteerinä. Yritin oikaista lukuisia virheellisiä uutisointeja puolueesta, mutta turhaan. Yle joutui muuttamaan yhtä uutistaan. Muut jättivät asiat tylysti hoitamatta.

nuiva.fiAinut luotettava media tähän mennessä on ollut nuiva.fi. Mistäkö tiedän tämän? Olen toiminut tämän vuoden nuiva.fi:n toimittajana.

Ennustan tämän blogauksen täyttyvät kommenteista, joissa viitataan MV-lehteen ja sen kyseenalaiseen faktapohjaan. Vastaan jo etukäteen, että en aio lähteä tuota olkinukkea vastaan. MV-lehdellä ei ole mitään tekemistä tämän blogauksen kanssa.

tuomio

Tuomiolauselma

Aamuvirkkujen tyrannia

Professori Esko Valtaoja kirjoitti kolumnissaan jo jonkin aikaa sitten aamuvirkkujen tyranniasta. Käsite konkretisoituu erinomaisesti sielun pimeinä hetkinä noin klo 3 aamuyöstä. Aamulla olisi palaveri klo 8 ja nukkumatti on ohittanut tämän osoitteen.

En osaa sanoa missä ongelma tarkalleen ottaen on. Olen järjettömän väsynyt päivästä toiseen ilman mitään syytä, mutta illalla noin klo 20-23 alkaa piristyminen. Se kestää yleensä aamun pikkutunneille asti ja joskus kannattaakin jättää kokonaan nukkumatta.

Netti on täynnä ohjeita unensaantiin. Veikkaan ettei yksikään ohjeiden kirjoittajista ole kokenut todellista unettomuutta. Itse olen kokenut sitä viime talvina 2014-2016. Pahin kerta oli, kun ma-ti yönä nukuin 4 tuntia ja siitä unimäärä väheni pe-la yönä nollaan. Mikään keino tai lääke ei auttanut, paitsi unilääke Stilnoct, joka toi viimein unen.

Stilnoctin, tai yleensäkin jonkinlaisen unilääkkeen, saati olikin sitten kiven takana. Ainut mitä tarjottiin oli bentsodiazepiiniä ja vielä sen pitkäkestoista mallia Rivatrilia. Toleranssini ovat muutenkin lääkkeille korkea, joten kohta jouduin syömään valtavat määrät bentsoja. En ymmärrä mikä järki tässäkin on.

Tuo viikko oli kamalaa, mutta ei tämä kolmen tunnin yöunilla töihin lähtökään helppoa ole.  Onneksi meidän alalla on liukuvat työajat, mutta säälin heitä, joilla työpaikalla pitää olla jämpti klo 7 tai kortisto kutsuu.

Tällä kirjoitushetkellä ei onneksi tarvitse tehdä mitään varsinaista työtä. Odottelen kun tiedostot valuvat hitaasti levyjakopalvelimelta koneelle. Varsinainen ohjelmointityö ei tulisi kyseeseenkään. En muista edes työkavereideni nimiä tällä hetkellä, saati sitten työn alla olevan ohjelmiston rajapintojen nimiä.

Jotkut nukkuvat töiden jälkeen päiväunet, jolla korjaavat univajetta. Onnellisia olkoot he, minä nukkuisin iltaan saakka, joka vain pahentaisi tilannetta. Valvoisin entistä myöhempään.

Lisäksi ongelmaa lisäävät lääkkeet. Silloin tällöin akuuttiin kipuun käyttämäni kipulääkkeet pitävät hereillä lähes maanisessa tilassa. Toisaalta taas voimakkaat stimulantit ja kahvi väsyttävät. Juonkin aina vähintään iltakahvin, joka rauhoittaa kehoa.

Tämän vuodatuksen tarkoitus on sanoa, että ihmisillä on ongelmia nukkumisen kanssa. Niihin on hankala saada apua. Ne haittaavat jokapäiväistä elämää ja työntekoa. Vuonna 2016 silti elämme aikaa, jossa aamuvirkut hallitsevat. Menetelmiä asian korjaamiseksi tai parantamiseksi kuitenkin jo olisi.

Itse lähden etätöihin heti, kun olen saanut tiedostot ladattua koneelle. Nukun kun nukuttaa, teen työtehtäväni kun olen hereillä.

Kaikki maailman puolueet yhdistykää

Erkki Tuomioja, vanha stalinisti, erehtyi tänään toivomaan, että SDP, vasemmistoliitto ja vihreät yhdistyisivät yhdeksi suuremmaksi puolueeksi. En näe näiden puolueiden välillä muuta yhteistä, kuin valtavan maahanmuuton tukemisen, joten en ymmärrä miksei Tuomioja halua samaan puolueläjään myös kokoomusta, keskustaa, RKP:ta, IPU:a, miksei mahdollisesti myös perussuomalaisia. Mikään muuhan politiikassa ei nykyään ole tärkeätä, kuin suvaitsevaisuus ja EU.

Minulta jos kysyttäisiin, hajottaisin kaikki puolueet ja määräisin uudet lait, joiden mukaan yksikään puolue ei saa kasvaa liian suureksi toiseen nähden. Estäisin monoliittien syntymisen kaikin keinoin.

Miksikö? Ehkä tämä kuva kertoo enemmän kuin sata jänistä.

Untitled

Kumman ottaisit hoitamaan asioitasi? Minä en epäilisi hetkeäkään ottaa kuvan yksinäistä jannua, joka hoitaa asiaa rauhassa, kuin alakerran sekopäitä, jotka koittavat hoitaa kaikkia asioita yhtä aikaa.

Kumman puolueen ottaisit hoitamaan asioitasi? Puolueen jonka puolueohjelma näyttää tältä…paper

Puolueen, jonka puolueohjelma on tiivis ja puolueensa näköinen.

Vaiko puolueen, jonka ohjelma on, jotain jota kukaan ei jaka lukea alusta loppuun asti…paper

Entäpä jos saisi valita useita ”yhden asian” puolueita? Juoksisin kirkuen vaalikoppiin.

Siksi, että monoliittipuolueet ovat kankeita, eikä kukaan muista a) puolueohjelmaa b) puoluekokouksen päätöksiä c) vaaliohjelmaa d) lupauksia äänestäjille. Politiikassa tehdään joka tapauksessa myös komporomisseja, jolloin a, b, c ja d saavat väistyä ”hallitusohjelman” myötä.

Pienet, erikoistuneet puolueet voivat vielä muistaa kohdat a, b, c ja d sekä tehdä lehmänkauppoja, joita hallitusohjelmaksi kutsutaan. Lisäksi pienpuolueet voisivat todella erikoistua edustamiinsa asioihin, kun monoliittipuolueissa kentän on erikoistuttava asioihin ja muistutettava emopuoluetta miksi heitä äänestettiin.

 

Seuraavassa poliittisessa blogauksessa kirjoitan todennäköisesti eduskunnasta ja sen olemuksesta. Se tuntuu olevan monelta unohduksissa. Toivottavasti siitä tulee paremman näköinenkin.

Suomidemokraattien nousu ja tuho

Oli aikoja, jolloin suomidemokraatit olivat hiatuksella edellisen puheenjohtajan edesmenon johdosta. Nousu alkoi kuitenkin uuden puheenjohtajan ansiosta. Tuho tapahtui myöhemmin.

Capture

Tämä on inhorealistinen kirjoitus puolueviritelmästä, jolla oli valtava potentiaali, mutta joka hukattiin joko tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella.

Tietoni suomidemokraateista alkaa syksystä 2015. Silloinen muutos 2011 -puolueen puheenjohtaja, Jari Väli-Klemelä, houkutteli minut takaisin puolueeseen. Olin aiemmin ollut muutoksen puoluesihteeri.

Vähän ajan kuluttua Väli-Klemelä julkisti, että neuvottelut suomidemokraattien ja muutoksen yhdistymisestä on saatu valmiiksi ja kumpikin osapuoli odotti malttamattomana fuusiota. Väli-Klemelä oli valittu myös suomidemokraattien puheenjohtajaksi. Itse toimin molempien puolueiden tiedotus- ja viestintäpäällikkönä.

Potentiaalia oli enemmän kuin perussuomalaisilla aikoinaan.

Aloimme Väli-Klemelän kanssa suunnittelemaan erilaisia toimintoja fuusion jälkeiseen elämään. Asiat toki tuotiin molempien hallitusten tietoon. Ideoita oli paljon ja lisää oli tulossa.

Sitten tapahtui ensimmäinen katastrofi. Muutospuolueen puoluesihteeri, Anita Saarinen, käytännössä puukotti suomidemokraatteja selkään. Hänen onnistui viime hetkellä estää fuusioituminen. Molemmat puolueet jatkoivat erillään. Itse erosin välittömästi muutoksesta ja jatkoin täysipainoisesti suomidemokraattien viestintäpuolella välikätenä hallituksen ja kaiken muun välissä.

Emme lannistuneet fuusion kariutumisesta, vaan jatkoimme toimintaa. Organisaatio kasattiin ja aloimme kääriä hihoja. Sain idean kahvitilaisuuksista eri puolella Suomea. Tilaisuuden tarkoitus oli kertoa meistä ja kuunnella kansalaisten mielipiteitä ajatuksistamme.

Ehdimme järjetämään muutaman kahvitilaisuuden, joista mm. yhdestä maksoin omasta pussista noin 300€ Kelan sairauspäivärahoista.

Seuraava katastrofi iski. Kaikista hyvistä puheista riippumatta, muu suomidemokraattien hallitus pyöritti sormiaan ja kaivoi nenäänsä, emmekä saaneet puheenjohtajan kanssa heihin mitään eloa. Erityisesti puolusihteeri Nina Ekmanin kanssa oli ongelmia. Hän ei saanut edes jäsenrekisteriä kasaan ja meillä oli tuhansien eurojen edes jäsenmaksuja perimättä.

Ongelmia oli myös väliportaassa. Eräs piiripäällikkö otti ja erosi, kun kysyin häntä järjestämään kahvitilaisuuden Poriin. Muutkin piiripäälliköt olivat melkoisen pateettisia tapauksia.

Miksi ihminen haluaa ryhtyä hallituksen jäseneksi, piiripäälliköksi tai muuhun luottamustoimeen, jos ei ole valmis sitoutumaan siihen ja tekemään työtä sen eteen?

Jari Väli-Klemelän yrittäessä kaikkensa hän koki viimein jonkinlaisen burnoutin tapaisen. Hän yritti viimeisenä keinona yrittää saada varapuheenjohtajan ja mun muun hallituksen toimimaan ”katoamalla”. Tämä ei toiminut.

Yritimme järjestää yhdistyksen kevätkokouksen Jyväskylään. Tämä tyssäsi siihen, että minun oli tarkoitus etsiä tilat meille. Löysin tilat, mutta minulla ei ollut rahaa maksaa niitä ja pyysin puoluesihteeriä varaamaan tilan ja maksamaan yhdistyksen kassasta maksun. Tilaa ei koskaan varattu ja puoluekokus jäi pitämättä.

Myös jäsenistön tiedotus jäi hoitamatta, koska en saanut hallitukselta mitään tiedotettavaa. Jäsenistö oli jo hiilenä asiaan.

Viimeisenä keinona minä erosin yhdistyksessä ja erokirjeessä kehoitin hallitusta viimein toimimaan. Tämäkään ei tuottanut tulosta.

Kolmas katastrofi seuraa. Suomidemokraatit pitivät yllättäen puoluekokouksen Helsingissä, jonka agendalla oli ”hallituksen täydentäminen”. Muistutan, että Jari Väli-Klemelä oli tuohon aikaan vielä laillinen puolueen puheenjohtaja. Yllättäen kokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Olavi Mäenpää Turusta. Tässä rikottiin yhdistyslakia ja suomidemokraattien sääntöjä rankalla kädellä, sillä agendassa ei puhuttu mitään puheenjohtajan valinnasta.

Olavi Mäenpäästä oli paljon odotuksia. Onhan mies auktoriteettinen ja tietää mitä tekee. Hän tosiaan tiesi mitä tehdä. Hän ajoi puolueen alas samassa ajassa, kun Väli-Klemelän kanssa yhdessä rakensimme sen. Tällä hetkellä puoluetta ei näy missään.

Pahin katastrofi tässä on se, että puolueen nimi on ajettu lokaan. Se tunnetaan nyt puolueena, johon ei voi luottaa yhtään. Millä nimen saisi puhdistettua, kertokaapas se, nimittäin…

On huhuttu, että syksyllä olisi uusi puheenjohtajavaali. Harkitsin uudelleen hakemista yhdistyksen jäseneksi ja Mäenpään haastamista puheenjohtajavaalissa. Ajatus olisi kutkuttava ja luulisin, että minulla olisi hyvät saumat voittaa Mäenpää. Panokseni suomidemokraatteihin oli nimitttäin aikoinaan merkittävä ja kirjoitin mm. heidän puolueohjelmansa.

Sen sijaan en aio tehdä niin. Hallitukseen jäisi edelleen jäseniä, joiden työpanos lähentelee nollaa. Minulle kävisi samalla tavoin, kuin Väli-Klemelälle ja kokisin burnoutin ennen pitkää.

Sen sijaan suunnittelenkin kuntavaaliehokkaaksi asettumista ensi vuoden kuntavaaleissa ihan oikean puolueen riveistä Tampereella. Olenhan Tampereen viidenneksi suosituin tamperelainen.

Iloinen yllätys

CaptureJulkinen puoli ei ole paljoa minua auttanut. MS-tautiepäilyn sulkivat pois yksityisneurologin lähetteen perusteella. Lähinnä julkisen toiminta on ollut diagnoinnin haittaamista. Aivotärähdyksen jälkeen käytyä ensiavussa, sain diagnoosiksi likinäön. Luonnollisesti vaadin tuon diagnoosin poistoa potilaskertomuksesta, jolloin Tays poisti lain vastaisesti koko potilaskertomuksen.

Diagnosointi on käytännössä mennyt näin, ja tätä mallia vastaan on todella moni lääkäri. Työterveydestä ohjattiin reumatologille, joka meni aivan oikein. Diagnoosi nivelpsoriasis.

Tämän jälkeen alkoi ongelmat. Alkoi olla neurologisia oireita, jotka eivät liity reumaan millään tavalla. Oireet kuitenkin vaikuttivat aluksi sellaisilta, että ne olisivat fysiatrin ammattialaa. Menin siis yksityiselle fysiatrille, josta oli suuri apu vuoden päiviksi. Ja mistä tiesin mennä fysiatrille? Ostin Duodecimilta reumatologian, fysiatrian, neurologian ja anatologian oppikirjat.

Fysiatri huomasi heti, että ongelma on sekä tuki- ja liikuntaelimissä, että myös neurologista perää. Hän lähetti ENMG-tutkimuksiin, jotka eivät paljastaneet mitään. Alkuvaiheessa neurologista sairautta tuo tutkimus paljastaa hyvin harvoin yhtään mitään.

ENGM:n jälkeen sain lähetteen aivovammoihin erikoistuneelle neurologille Helena Huhmarille Helsinkiin. Tutkimukset ja kysymykset olivat teräviä, päteviä ja nopeita. Ongelma on 100% varmuudella neurologista, 99% varmuudella MS-tauti.

Taysin neurologian poli otti asian tutkittavakseen. MRI ja likvor eivät paljastaneet MS-tautia. Sen jälkeen potku ulos neuronpolilta. Tässä tapahtui jonkinlainen pieni virhe, mutta en syytä siitä neuronpolia. Heidän tehtävä oli vain tutkia MS-taudin mahdollisuus.

Seuraavaksi menin toiselle fysiatrille, sellaiselle joka osaa lukea MRI-kuvia. Tuomio oli useita välilevynpullistumia, joista moni painoi selkäydintä, ahtautuneita hermojuuria, nikamien eroosiota ja uuden luun muodostusta, nikamasiirtymää jne. Viimein sain toimivan kipulääkityksenkin.

Samalla tuli jälleen epäilys reumasta. Densin ympäriltä paljastui tulehdus, jonka seurauksena dens on siirtynyt taaksepäin. Seuraavaksi onkin sitten reumatohtorin paikka.

Sen jälkeen pitää vielä käydä korvalääkärillä, Unestassa juttelemassa CFS/SEID mahdollisuudesta ja jopa psykiatrilla.

Mitä julkinen puoli on auttanut minua? Sulkenut pois MS-taudin. Se on oikeasti hyvä homma, mutta siihen se jäikin. Voitaisiin alkaa kyselemään sellaisia asioita, että miksi minun pitää maksaa useiden yksityisen puolen erikoislääkäreiden palkkioita, kun sama asia pitäisi hoitua myös julkisella.

Mutta tänään julkinen puoli yllätti! Yksityinen fysiatri kirjoitti minulle kipulääkityksen. Reseptin uusiminen on ollut aina soittaminen Terveystalon maksulliseen puhelinnumeroon. Koitin eilen piiruuttain kanta.fi palvelusta siirtää reseptin uusimisen Tesoman tk:on, jonka tiedän olevan kiinni. Tänä aamuna tuli tekstiviesti, että resepti on uusittu!

Siirrän kaikki reseptini julkiselle ja tutkimukset yksityisen kautta. Ainakin tämä kuvio pelaa. Kysymys kuuluu, miksei julkinen pelaa muuten. Toivottavasti uusi sos.terve. ministeri ottaa asian hoidettavakseen ja pistä tk:t sekä erikoissairaanhoidon kuriin.

Nimittäin vaikka olenkin oikeistolainen markkinatalouden kannattaja, haluaisin että minä ja muut saisivat verorahoille(ni) kunnon vastinetta.

Niskat, niskat

… luotanne tahtoisin pois. Silloin mun helpompi ois.

backpain

Herätys klo 4 aamuyöllä. Niskat ovat niin kipeät, että nukkumisesta ei tule mitään. Pyörimistä sängyssä, kaksi 600 mg buranaa, lisää pyörimistä. Viimein ylös ja 20 mg OxyNorm (to-del-la vahva kipulääke) helpottamaan kipua. Unta ei kuitenkaan sinä yönä enää tullut.

No, mutta jokaisellahan on niskat/selkä/joku muu paikka joskus kipeät. Näitä kuulee, jonka lisääksi myös  hyvää tarkoittavia neuvoja, ”pyörittele vähän hartioita” tai ”käy hierojalla”.

En halua uhriutua, mutta kun näistä ei ole mitään hyötyä, ja päinvastoin, hierojalla käynti vain pahentaa tilannetta. Ongelma ei olekaan lihaksissa. Lihakset ovat varsin mainiossa kunnossa, eivätkä erityisen jäykätkään. Ja jos ongelma olisi näin helppo, olisivat nuo buranat jo sen hoitaneet.

Selkäsairaudet ovat suomalaisten kansantauti. Suurin osa niska- ja selkäsäryistä ovatkin helposti hoidettavissa buranalla ja sirdaludilla (lihasrelaksantti) sekä lyhyellä sairaslomalla. Joskus määrätään myös fysioterapiaa, mahdollisesti hieronnalla.

Tässä välissä on mainittava yksi lääkärikunnan alaluokka. Se jonka mielestä jokaisen selkävaivan takana ovat heikot vatsalihakset, heikot syvät vatsalihakset tai heikot mystiset lihakset jossain puolella ruumista. Jokainen, joka pystyy nousemaan ylös ja kävelemään, omaa tarpeeksi vahvat vatsalihakset.

Mutta ne joilla nämä temput eivät tepsi, ovat joskus hyvinkin vaikeassa tilanteessa. Syytä jatkuville kivuille ei löydy. Särkylääkkeet vaihtuvat kovempiin, joka ei tuo kuin ehkä hetken helpotuksen. Tarvitaankin osaava lääkäri, joka osaa kaivaa oikean syyn esille.

Miksi näin on? En osaa sanoa onko kyse rahasta vai mistä, mutta amerikkalaisten lääkäritalojen sivuja lukiessa ei voi olla huomaamatta, kuinka erilainen kuvantaminen, aina magneettikuvausta myöten, kuuluu lähes perustutkimuksiin. Mitä kliininen tutkimus ei paljasta, sen voisi magneettikuva helposti kertoa.

Henkilökohtaisesti olen kärsinyt niska- ja selkäkivuista yli 15 vuotta. Viimeiset muutama vuotta joka päiväisesti. Vasta kolme kuukautta sitten löydettiin syy ja sen paljasti magneettikuva sekä fysiatri, joka osasi lukea magneettikuvia.

Niskastani on otettu kahdet magneettikuvat noin puolen vuoden välein. Lähes vuosi ensimmäisistä kuvista fysiatri huomasi syyn kivuille. Ahtautuneet hermoaukot ja tulehdus densin ympärillä.

Kliinisesti jälkeenpäin ajateltuna tämähän on päivänselvää. Oireet viittasivat hermojen pinnetilaan. Pinnetilan on aiheuttanut taas omat syynsä ja tulehduksen todennäköisesti reuma.

Mutta miksi tähän meni yli 15 vuotta sekä se, että jouduin opiskelemaan itseni lähes joka alan erikoislääkäriksi, ennen kuin osasin mennä oikealle lääkärille. Olisikohan tässä paikka buranaa ja sirdaludia kirjoittelevien lääkäreiden katsoa itseään peiliin.

Vielä parempi kysymys: Miksi Suomessa ei perehdytä paremmin ongelmaan, joka on ykssi kansantaudeistamme sydän- ja verisuonisairauksien ohella?

Ja ei, en ole ainut, ainukainen lumihiutale. Kroonisesti selkävaivaisia ihmisiä löytyy joka puolelta.