Hei me syrjitään taas

Yhdenvertaisuusvaltuutetun virasto, tuo suomalaisten syrjinnän pyhättö, vastasi sähköpostiini koskien SOK:n aikeita palkata vain ulkomaalaisia töihin. Ei ollut ollenkaan yllättävää, että yhenve… yksivert… no se höpöhöpövaltuutettu siunaa toiminnan. Tässä pari otetta sähköpostista.

Pyydät valtuutettua tutkimaan, rikkooko SOK yhdenvertaisuuslakia. Viittaat artikkeliin, jossa kerrotaan, että SOK:n aikeista osallistua hankkeeseen, jonka tarkoituksena on kerätä sijoittajilta rahaa maahanmuuttajien työllistämisen edistämiseksi. Käsittelemme pääasiallisesti konkreettisia yksitäistapaukseen liittyviä syrjintäepäilyjä, joissa on yksilöitävissä syrjinnän uhriksi joutunut henkilö. Tässä tapauksessa hanke on kuitenkin vielä valmisteluvaiheessa eikä syrjinnän uhriksi joutunutta henkilöä ole yksilöitävissä.

Valtuutettu ei ryhdy toimiin, mikäli syrjintärikosta ei ole vielä tapahtunut. Muistelen kuitenkin, että vähemmistövaltuutettu otti ennakolta kantaa ennakolta pariinkin ilmoittamaani tapaukseen, joissa ihmisryhmiä oltiin syrjimässä työhönotossa. Höpöhöpövaltuutettu ei kykene näin laadukkaaseen toimintaan.

Yleisellä tasolla on lisäksi syytä huomata, ettei kaikki epäsuotuisa kohtelu tai epäedulliseen asemaan joutuminen ole syrjintää vaan se voi olla myös oikeutettua, jos esitettävissä on oikeuttamisperuste. Tällainen peruste voi olla esimerkiksi perus- ja ihmisoikeuksien kannalta hyväksyttävä tavoite, johon pyritään oikeasuhtaisin keinoin (yhdenvertaisuuslaki 11 § 2 momentti) tai oikeasuhtainen erilainen kohtelu, jonka tarkoituksena on tosiasiallisen yhdenvertaisuuden edistäminen taikka syrjinnästä johtuvien haittojen ehkäiseminen tai poistaminen (yhdenvertaisuuslaki 9 §).

Tässä on asian pihvi, joka siunaa kaiken suomalaisiin kohdistuvan syrjinnän. Ikävä juttu, Pertti, että olet ollut 15 vuotta työttömänä, vaikka olet täysin ammattitaitoinen. Me nyt otamme ja koulutamme luku- ja kirjoitustaidottoman Abdin sinun sijaan töihin.

Maahanmuuttajien työllistämisen edistäminen voi yksittäistapauksessa hyvinkin olla sellainen hyväksyttävä tavoite, joka voi oikeuttaa epäsuotuisan kohtelun tai epäedulliseen asemaan joutumisen, jos se toteutetaan oikeasuhtaisesti (asianmukaisuus, tarpeellisuus ja kohtuullisuus).

Ilmoittamassani SOK:n tapauksessahan ei ollut kyse yksittäistapauksesta, vaan SOK:n päätöksestä palkata ainoastaan maahanmuuttajia. Höpöhöpövaltuutettu ei osaa edes lukea hänelle lähetettyjä viestejä.

Epäilen, että höpöhöpövaltuuten byroosta tulee vielä paljon murhetta ja kryyniä suomalaisille (työttömille).

Mainokset